Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

give away

7/02/2010

give away

En ole pitänyt aikoihin blogiarvontoja, sillä nykyisin niihin osallistuu niin suuri määrä sellaisia, jotka eivät edes blogiani lue, vaan ovat löytänee paikalle jonkin "arvonnat!"-keskustelun kautta. Se on vähän tylsää, sillä haluaisin että mun arpomat jutut menisi mun lukijoille, eikä joillekin randomeille... :-( En myöskään halua, että kukaan ajattelisi mun pitävän blogiarvontoja lukijoiden kalastelun takia, sillä se ei ole yhtään mun juttu :-D Mä toivon, että mun lukijat lukee mun blogia sen sisällön vuoksi, eikä siinä toivossa, että voittavat joskus jotain itselleen blogini kautta.... Noh, kukin tavallaan, mutta mulle blogiarvontojen pitämisen syynä on ollut teidän ilahduttaminen, tai sitten itselle tarpeettomien tavaroiden lahjoittaminen (siis sellaisten, joille uskoo olevan muilla käyttöä).

Pitkien alotuspuheiden jälkeen itse asiaan: sain blogiristeilyltä JUST FEMALE:n tähtiniitti clutchin, (joka muuten muistuttaa melkoisesti Jimmy Choon clutchia) jolle mulla ei ole ollut mitään käyttöä. Kukaan mun läheinen ei kuitenkaan ole ilmoittanut haluavansa tätä, joten päätin ilahduttaa sillä jota kuta teistä! En arvo clutchin saajaa perinteisellä tavalla, vaan päätän sen saajan ihan itse - silloin tiedän sen menevän jollekin, joka oikeasti sitä haluaa ;-) Käsilaukku on uusi ja käyttämätön.

Näin voit saada sen itsellesi:

Kerro mulle miksi haluat sen. Kommentoi blogger-tunnuksellasi (vain jos tiedoissasi/blogissasi on sähköpostiosoitteesi!) tai lisää kommenttisi loppuun sähköpostiosoite, muutoin en huomioi kommenttiasi. Otan clutchin saajaan yhteyden sähköpostitse.

clutch

just female

starss

Good luck!

Tunnisteet:

37 kommenttia:

2. heinäkuuta 2010 klo 11.41 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana laukku! Haluaisin sen, sillä minulla ei ole yhtäkään pikkulaukkua baarilaukuksi ja täytän ihan pian 18... :)

 
2. heinäkuuta 2010 klo 11.45 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oi, vähänkö söpö ! :p tahtoisin sen koska tarvisin jonkun pienen ja kätevän laukun mihi mahtuu kaikki tarpeelline, ei ylimäärästä :o mul o ain tapana raahata kaikkee ei niin tarpeellist mukana :p

 
2. heinäkuuta 2010 klo 11.52 , Blogger Heidi kirjoitti...

Ui Aivan ihana ja söpö laukku! Itse tarvitsisin pienen laukun illan ja päivän rientoihin, tuonne mahtuisi juuri kaikki tarvittava, eikä yhtään ylimääräistä.

 
2. heinäkuuta 2010 klo 12.14 , Blogger Pömppis kirjoitti...

Onpa söpö :)

Tahtoisin se laukun, koska olen niin pihi, etten ikinä itse osta laukkuja. Vaatteita kannan kotiin senkin edestä, mutta asusteiden kohdalla ajattelen että ei niitä nyt niin tarvitse, kun onhan mulla... ja sitten kun olen johonkin lähdössä, huomaan etten omistakaan laukkuja tai koruja. Ja silti seuraavan kerran kaupassa mietin että on osta, onhan mulla näitä.

 
2. heinäkuuta 2010 klo 12.33 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onpas söpö pikku laukku. Minulle tuo olisi just nappi ehkä sen takia, että jostain ihme syystä kannan mukanani aina ihan hirveesti pientä sälää. (huulirasva, muistitikku, koruja, kurkkupastilleja, särkylääkettä, pieniä meikkejä, kynsiviilaa jne jne jne. lista on loputon) Mulle on jopa kaveritkin huomauttanut tästä ominaisuudesta. Ja kuten arvata saattaa on aina tämä pikkusälä määrä hukassa jossain laukkuni uumenissa, joten tää sun pieni tähtipussukkas olis ihan loistava pussukka pikkutavaroille, jotta ne pysyis laukussa kaikki samassa paikassa tallessa.

Ja olishan tuo nyt samalla ihan mahti baarilaukkukin. Mulla on baarilaukuksi vain yksi clutch, johon ei ikinä mahdu mitään ja jos mahtuu se ei ainakaan mene kiinni. :-D Olen muutaman kerran baarissa sitten kulkenut clutch auki, kun en saanut nepparikiinnitystä enää tiskillä kiinni, kun laukku oli niin täynnä.

 
2. heinäkuuta 2010 klo 12.35 , Blogger M kirjoitti...

Mä oon lukenut sun kirjotuksias jo sun ja lindan yhteisen blogin aikaan. Sä kirjotat kiinnostavasti, eikä tekstejä tarvii skipata koskaan vaikka kuvat tässä blogissa onkin yks parhaimmista jutuista. Haluaisin laukun, sillä en raaski niitä ikinä ostaa ja sain just kuulla että mun kesäsuunnitelmat meni plörinäks ja joudun töihin loppu lomaksi, vaikka suunnitelmissa oli Helsingin ja Turun reissu. Ärsytys on sanoin kuvaamaton.....

 
2. heinäkuuta 2010 klo 12.39 , Blogger ksfjkwejfe kirjoitti...

Rakastuin tohon ! Ihan sikasulonen.
Ois tosi ylikiva saada toi, koska mulla ei tällä hetkellä ole mitään kivaa laukkua. Varsinkaan tommosta pientä ja söpöä. Aina pitää miettiä että no otanko ton vai ton ja sitten aina päädyn yhteen samaan joka on ärsyttävän iso :( Että toi ois superkiva. ♥
frankiee_@luukku.com

 
2. heinäkuuta 2010 klo 12.59 , Blogger d4L kirjoitti...

Tosi söpö(:

haluaisin tuon siksi, koska tällä hetkellä pikkulaukkuclutch-tilanteeni on hieman "ei niinkään hyvä".
Sinne mahtuisi kaikki pienet tarvittavat jutskat; kännykkä, avaimet, lompakko, pikkumeikkejä yms.
Ois tosi kivaa voittaa toi.

en oo paras perustelija, mutta yritetään kuitenkin (:

 
2. heinäkuuta 2010 klo 13.36 , Anonymous Eericka kirjoitti...

Oi aivan ihana laukku! :) Haluaisin juuri tuollaisen laukun, koska en ole ikinä omistanut clutchia! Juhliin mennessä minulla on aina ollut ongelmana pienten tavaroiden säilytys ja koska en omista minkään näköistä kätevää pikkulaukkua, on aina pitänyt turvautua siihen vanhaan, suureen nahkalaukkuun, joka sopii juhlamekkoon yhtä hyvin kuin sukat sandaaleihin. :D Siksi pyydänkin Ida, että pelastaisit minut näiltä kammottavilta vaatekriiseiltä! Lisäksi laukku on sen verran neutraalin värinen että se sopisi niin värikkäiden kuin yksinkertaistenkin vaatteiden kanssa. :)

sähköposti: eericka@windowslive.com

 
2. heinäkuuta 2010 klo 16.38 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mua ei kyl nytten kiinnosta toi laukku mutta mistä noita just femalen tuotteita saa suomesta ? jos siis tiedät.. haluaisin yhden ihanan just femalen pöllökorun ;)

 
2. heinäkuuta 2010 klo 16.40 , Blogger Hanie kirjoitti...

Rehellisesti en haluais tota laukkua itselleni, vaan serkulleni. :-D Oon pöhkö jouluhömppä ja kasaan lahjoja pitkin vuotta. Toi laukku olis aivan täydellinen mun serkun käteen, just sen tyyliä ja se tykkäis siitä varmasti yli kaiken. Kaikenkukkuraks serkun nimi on Kuu,( toivottavasti joku kuun ystävä joka tätä lukee ei kerro sille mun jouluideasta!!) joten mun mielestä olis huippua jos kuulla olis tähtilaukku!, vielä noin soma ja niin! :D

 
2. heinäkuuta 2010 klo 17.52 , Blogger sara kirjoitti...

Mä olisin tolle ihanalle laukulle oikea omistaja sen takia, että en omista vielä ainuttakaan clutchia. En ole löytänyt sitä oikeaa, ja toi olis just sellanen. Jos voitan tuon laukun niin lupaan että kohtelen sitä kaikella rakkaudella ja kuljetan sitä mukana kaikissa ihanissa juhlissa joita on tulossa ja se tulee näkemään kaikki parhaimmat bileet. :-)

 
2. heinäkuuta 2010 klo 18.08 , Anonymous Riikka kirjoitti...

Onpa todella kiva laukku. Mietin jo miten hyvin se sopisi iltamenoihin avaimien ja kännykän kantajana ja tulevan syksyn rientoihin. Olisipa tuuria voittaa tuo yksilö. :)

pikkumekko@luukku.com

 
2. heinäkuuta 2010 klo 18.55 , Blogger jose kirjoitti...

Vautsivau mikä laukku ! Tommonen ois tooosi kiva, ja ennenkaikkea tarpeellinen. En omista vielä yhtäkään clutchia, ja pihin luonteeni takia siihen saattaa mennä vielä "hetki" ennenkuin saan itse aikaiseksi ostaa semmosta.. Laukku näyttää käytännölliseltä, niitteihin ihastuin kaikista eniten. Niitten ansiosta laukku on mun mielestä itseni näköinen, ei liian hempeä eikä liian kova. Värikin on neutraali, clutch kävisi monien eri asujen kanssa. Se tulis varmasti olemaan mukana todistamassa parhaimpia bileitä ja muita rientoja... ;--)
jospajunen@gmail.com

 
2. heinäkuuta 2010 klo 21.17 , Blogger Mari kirjoitti...

Ainakaan tuollaista pikkulaukkua minulta ei löydy :D Haluan sen eniten sen takia, että ihastuin noihin tähtiin tuossa (: Laukku ei ole liian yksinkertainen, vaan täydellinen. Ja tuossahan menee tavarat, ettei rahat katoile taskuista, ja vieläkin harmittaa se kymppi joka katosi. Ja itselläni on tietenkin jotain jättilaukkuja, joten tuohan olisi hyvä, mahtuu rahapussukka, puhelin ja avaimet! Ja hevostyttönä tuohan kulkee sopivasti tallilakin, kauhistuit varmaaan että se pyörii lantojen keskellä, en mä nyt niin huolimaton ole, luulisin ;)

mari97@luukku.com

 
2. heinäkuuta 2010 klo 21.23 , Anonymous hassulainen@gmail.com kirjoitti...

wauuu!! toi sopis niin täydellisesti yhen mekon pariks tärkeisiin juhliin, joita vietän elokuussa<33 oon metsästäny siihen sopivaa laukkua, mut vasta nyt nappas!

tiijätkö onko noita myynnissä, jos et valitse mua niin käyn metsästään itselleni tuollaisen jostain !! :))

ja muuten, vaikka oot mun suosikkibloggari, en ala kehuun sua nyt, vaan ehkä ens viikolla vasta, koska mun mielipide blogista&susta ei saa mun mielestä tähän arvontaan vaikuttaa ;>

täytyy vaan toivoo että sä teet mun juhla-asun loppuun ja valitset mut laukun saajaksi ! ;) hyvää kesää :)

 
2. heinäkuuta 2010 klo 21.39 , Anonymous Katri kirjoitti...

Ei, en tarvitse baarilaukkua koska en pahemmin baareile. En myöskään tarvitse laukkua koska se olisi mulle "just sopivan kokoinen kännykälle jnejne".

Haluaisin laukun yksinkertaisesti sen takia että se on ihanan värinen!
Mun vaatevalikoimani pyörii ruskeat/harmaat/mustat -paletissa ja siksi se olis just sopiva.

Pakko myöntää, että löysin blogis vasta pari viikkoa sitten ja en ehkä ole paras mahdollinen lukija, mutta tykkään blogistasi kovasti :)

loveyousugar@hotmail.com

 
2. heinäkuuta 2010 klo 23.30 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tosi ihana ! tajusin just , että eihän mulla oo ees mitään clutchia ... toi laukku ois just sopiva, sinne mahtuu kaikki tarpeellinen! joten olis kiva saada pieni lisä tohon mun jo ennestään aika pieneen laukkukokoelmaan :) sun blogis on tosi kiva (:

maisuli_94@hotmail.com

 
3. heinäkuuta 2010 klo 1.26 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

iiiiiiihana laukku! tästä tulee varmaan huonon perustelu ever mutta yritetään hehe.. haluan sen siksi koska itselläni tuollaista ei ole ja suunnitelmissa on ollut jo kauan ostaa pieni laukku mutta eipä ole löytynyt kivaa joten jos nyt nappaisi!

sposti: leeeeni.moi@hotmail.com

 
3. heinäkuuta 2010 klo 4.04 , Blogger maiski kirjoitti...

Mulle tuo kuuluu! :) sen takia että se puuttuu mun hyllystä! koko ja näkö on just sitä oikeaa ja niitit on se mun juttu.

 
3. heinäkuuta 2010 klo 8.32 , Blogger Lia kirjoitti...

ompa söpö laukku :)

 
3. heinäkuuta 2010 klo 13.52 , Anonymous Nenna kirjoitti...

Haluaisin laukun sillä rakastan tähtiä!

 
3. heinäkuuta 2010 klo 14.03 , Blogger Nina Kukkonen kirjoitti...

Upea :--) Haluaisin ton laukun, koska mulla ei ole yhtään clutchia vieläkään, vaikka hankintalistalla sellanen on ollut jo pitempään... ja kaiken lisäksi huomasin, että toi sopii mun yhteen mekkoon ihan täydellisesti!

nin--a@hotmail.com

 
3. heinäkuuta 2010 klo 15.51 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi ihanaa, haluaisin laukun koska A: en ole koskaan, oikeesti koskaaan, voittanut mitään ja B: koskaan ei voi olla laukkuja liikaa! :D

-Rubik

 
3. heinäkuuta 2010 klo 17.49 , Blogger all my feelings kirjoitti...

Haluaisin ton ihanan laukun siks, etten omista yhtäkään pikkulaukkua, eikä täältä mun pieneltä paikkakunnalta semmosia edes saa! Toi on niiiin söpö! <3

janikaa93@suomi24.fi

 
3. heinäkuuta 2010 klo 20.26 , Anonymous Audreyh kirjoitti...

Asun maalla. Kunnon tuppukylässä. Täällä ei ole vaatekauppoja eikä pahemmin upeasti laittautuvia ihmisiäkään. Pidän ulkonäöstäni huolta ja shoppailen niin netissä kuin kaupungeissakin aina kun mahdollista. Mielestäni pieniinkin pitäjiin pitäisi saada uusia tuulia ja edes yksi nuorten suosima vaatekauppa. Seuraan muotia mm. lukemalla muoti/lifestyle blogeja ja muotilehtiä. Toivon että joskus vielä maalaiskylä ja kaupunki typot katoavat ja keskellä peltojenkin näkee inspiroivasti pukeutuvia ihmisiä korkokengissään ja hienoissa trensseissään. Itse toteutan tätä parhaani mukaan. Toivottavasti voitan tuon laukun. Se on varmasti ensimmäinen tässä kylässä. Haha.

audreyh.123@luukku.com

 
3. heinäkuuta 2010 klo 20.27 , Anonymous Audreyh kirjoitti...

Voi hitsi laitoin sähköpstiosoitteen väärin tuohon! KORJAUS: audreyh.123@hotmail.com

 
3. heinäkuuta 2010 klo 22.09 , Blogger noona kirjoitti...

En omista yhtään pikkulaukkua ja sellainen tulisi kyllä tarpeeseen! Aina, kun lähden shoppailemaan vähänkin kauemmas täältä "metsän keskeltä" mulla on tarkoituksena ostaa pikkulaukku, mutta unohdan sen joka ikinen kerta. Ehkä tää ois nyt jotain kohtaloa ja sä oisit mun pelastus ja antaisit ton upeuden mulle? :-D Haha... Tulis varmasti enemmän kuin käyttöön, koska raahaan aina puhelinta, huulirasvaa, avaimia ja muuta pientä mukana ja niiden vähäisten takia ärsyttää kanniskella isoja kasseja olalla. Tuollaisella söpöydellä pääsisi paljon helpommalla ja mun mielestä tuo on juuri sellainen, joka passaa tosi monenlaisen asun kanssa! Tähdet ovat myöskin kiva ja erikoinen lisä, harvemmin olen vastaavanlaista pikkulaukkua nähnyt. :-)

 
4. heinäkuuta 2010 klo 0.45 , Anonymous Mira kirjoitti...

Yksi baareiluiän saavuttanut pikkulaukun tarpeessa olija ilmoittautuu. Mulla on pieniä laukkuja niinkin mahtipontinen määrä kuin yksi, mutta sekin on enemmän lompakko kuin laukku. Ohut puuterirasiakin on sille mokomalle jo liian paksu, mutta joku seteli sinne saattaa mahtua.

Tämä söpö clutch sen sijaan näyttää jos ei nyt ihan joustavalta niin edes mukautumiskykyiseltä. Juuri semmoiselta että sinne sujahtaisi se puuteri, rahaa ja ehkä jopa lihava kännykkä. Ja ulkonäöllisetkin seikat tässä olisi kunnossa. Mustaa ja niittejä (eikä mitä tahansa niittejä, tähtiniittejä!), mitä muuta tarvitaan? Ei ilmeisesti paljon mitään ainakaan oman vaatekaappini perusteella.

Ihanaa kesää! <3

miraniem @ gmail.com

 
4. heinäkuuta 2010 klo 7.01 , Blogger imlacking kirjoitti...

Kivan näkönen laukku :). Etsin just itselleni clutchia, muutaman kivan oonkin löytänyt. Silti hankinnassa olisi yhä joku tosi ihana ja tuo on ainakin just söpö :). Ja olisi varmaan juuri sopiva, kun muut on joko liian pieniä tai sitten aivan liian massiivinen muovinen vaikka toki siitäkin tykkään.

completelylacking[at]gmail.com

 
4. heinäkuuta 2010 klo 17.07 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ahhh! haluaisin tän ihanan clutchin, koska omistan niitä vain 2kpl ja niitä on tosi vaikee yhdistellä asuihin. neutraalin värinen musta jännällä tähtiyksityiskohdalla tulisi siis tarpeeseen! mun kaveritkin on varmaan jo kyllästyneet pikkulaukkujensa lainaamiseen :-D lisäks sain heti inspiksen tosta - se nimittäin sopis täydellisesti mun lempparikenkien kaa!

 
4. heinäkuuta 2010 klo 18.27 , Anonymous anni kirjoitti...

Toivoisin oikeasti voittavani tuon clutchin, koska en omista yhtäkään tuollaista pikku laukkua. Olen jo kauan haaveillut tuollaisesta täydellisyydestä, mutta ei vaan ole ollut ylimääräistä rahaa, jolla tavallaan "turhia" laukkuja voisin ostella. Toisaalta, asun tuppukylässä, jossa nyt ei ole kuin muutamia vaate- tai asustekauppoja, joten enpä tuollaista kovin helposti edes mistään voisikaan löytää...

Keksin tuolle laukulle nyt jo noin miljoona käyttötapaa, ja se sopisi niin hyvin moniin asuihinikin tuon melko basic-ulkonäkönsä ja värityksensä vuoksi. Voisin käyttää sitä myös lompakkona, olen jo pitkään etsinyt halpaa lompakkoa, joka olisi vähän tyylikkäämpi kuin nykyinen oma rumilukseni :( Tai jos tuo on turhan suuri lompakoksi, se toimisi upeasti kaikkien niiden pikku kamojen kuljetukseen, joita hamstrailen ja sitten hukkailen jättilaukkujeni pohjalle.

Lisäki täytän pian 18v. ja olisi uskomattoman hienoa saada joku baarilaukku, kun ei jättiläismäistä juuri kohta hajoavaa nahkalaukkuakaan siellä viitsisi raahata mukanani :)

Hihiii, innostuin tästä kisasta niin paljon jo! Harmittaa kyllä jos en tuollaista saisikaan, mutta toki ymmärrän, ettei aina voi voittaa :-)

ps. Pakko se kai on nyt vielä sanoa, että tykkään sun blogista hirmuisesti, oot super suloinen! :D

pps. Tiedätkö muuten onko esim. siellä Tampereella jotain kauppoja, joissa tuon tapaisia laukkuja myytäisiin, sen verran jo tuohon kaunokaiseen ihastuin..? Varmuuden vuoksi pitää kysellä, jos ei onni taaskaan potkaisisikaan minua :)

Ai niin ja vielä se sähköposti! :D anni__h@hotmail.com

 
4. heinäkuuta 2010 klo 19.18 , Blogger Onttuu kirjoitti...

Haluaisin tuon itselleni, koska minulla ei ole kesäjuhliin mitään kivaa pientä laukkua ja olen kuolannut tuon Jimmy Choo laukun perään jo parisen vuotta.

onttuu@hotmail.com

 
5. heinäkuuta 2010 klo 11.35 , Blogger menni kirjoitti...

Noin suloiselle laukulle löytyisi todella käyttöä minun luotani, sillä en yksinkertaisesti omista yhtäkään pientä clutchia/juhlalaukkua. Serkkuni häitäkin varten jouduin lainaamaan laukkua isosiskoltani, koska olen todella huono ostamaan laukkuja. Tällä laukulla voisin aloittaa keräämään pienempiä ja juhlavampia laukkuja, koska laukkuvarastoni koostuu lähinnä isommista laukuista ja kangaskasseista (joita ei kyllä edes laukuiksi voi laskea..)

lottu@luukku.com

 
6. heinäkuuta 2010 klo 12.57 , Anonymous Laura kirjoitti...

Ensinnäkin tosi nätti laukku, omistan itse vain muutaman pikkulaukun mutten kyllä yhtänään noin söpöä. Yleensä käytän sellasta mustaa, jossa on jotain "timantteja", eikä se laukku kyllä yhtään sovi mun tyyliin...tai siis se on kyl aika hirveen ruma :D

Lisäks sä oot yks mun ehdottomista lempibloggareista, (tai siis että tää on yks mun lempiblogeista) ja ois tosi hauskaa ja jännää, jos mulla ois laukku joka on joskus ollu sun :D Harmi etten oo ennen kommentoinu, luen kyllä kaikki sun postaukset mutta en yleensä kommentoi lähes mihinkään blogeihin. =( Luin sitä blogia myös missä ennen kirjotit, tai no kyllä mä sitä luen edelleenki =)

Ja laitan nyt tän sähköpostin vielä:
laura_lahin[at]hotmail.com

 
7. heinäkuuta 2010 klo 20.20 , Blogger NEA kirjoitti...

Toi laukku on ihan yli-söpö ja tollaselle pikkulaukulle tulis kyl käyttöö. Varsinki ku en yhtään clutchia omista, ni ois ihan kiva saada sellanenki tonne laukkujen viereen.=)

nnea-@hotmail.com

 
16. heinäkuuta 2010 klo 14.02 , Blogger Mette kirjoitti...

ihana laukku ! mulla ittelläni ei oo yhtään ees ton tapasta nii ois kiva saada, toi on kans tosi kivannäköne ekaks sellaseks ! ja toi viel näyttää olevan hyvänkokone : )
melli_959@hotmail.com on sposti

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu