Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

herkkuleipä

4/29/2010

herkkuleipä

Jo toinen ruokaohje tähän blogiin ja vieläpä näin lyhyen ajan sisällä ensimmäisen julkaisemisesta, o-ouu! Vappu on tulossa ja vaikka pilvistä säätä ja sadetta kovasti lupaillaankin, uskon että jotkut onnekkaat pääsevät nauttimaan kauniistakin säästä ja kuten vappuna kuuluu, suuntaavat piknikille. Ja piknikillä pitää tietysti olla maittavat eväät!

Alustus on melko pöhkö kun alkaa miettiä miten käytännöllinen tämä leipä loppujen lopuksi piknikillä olisi, mutta loistava eväsleipä tämä on, jos ei tee tästä yhtä runsasta kuin minä! :-D Esimerkiksi porkkanamajon määrää voi kyllä vähentää....... Kyseessä on herkkuleiväksi nimetty välipala/lounas, joka on helppo valmistaa, sillä aineosat ovat yksinkertaiset, eikä aikaa mene kuin viitisen minuuttia.

herkkuleivän tekoa
1. Aluksi kantsii laittaa kananmuna paistumaan, päälle ripaus suolaa ja pippuria. 2. Paahda kaksi leipää (tähän herkkuleipään vaaleat leivät sopivat mielestäni paremmin kuin tummat, vaikka muuten valitsenkin aina ruisleivän!) ja leikkaa pari siivua lempijuustoasi valmiiksi. 3. Raasta yksi pieni porkkana tai jos teet annosta kahdelle, yksi normaali porkkana. Sekoita raastetun porkkanan joukkoon 1-2 rkl majoneesia (minä käytin becelin kevytmajoneesia) ja lisää runsaasti pippuria. 4. Kun kananmuna on paistunut, kokoa leipä. Alle kannattaa laittaa tuoreet jutut, eli porkkanamajo ja salaatti, sitten kananmuna ja juusto sen päälle. Voilà!


herkkuleipä


Ja ei kun herkuttelemaan, mmm!

Tunnisteet:

16 kommenttia:

29. huhtikuuta 2010 klo 10.52 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Näyttää tosi hyvältä! :D aiai, porkkanamajoneesi vaan vähän epäilyttää...?

 
29. huhtikuuta 2010 klo 11.04 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oi jukra kuulostaa hyvältä! toivottavasti vaan on nyt semmoset kelit että pääsis piknikille, tällä hetkellä ei ainakaan hyvältä näytä...

asiasta toiseen, mikä mahtaa olla tuo fontti millä sun banneri on taiteiltu? yritin etsiä sitä postauksista ja kommenteista mutta ei ainakaan sattunut silmään.

 
29. huhtikuuta 2010 klo 12.11 , Anonymous emmi kirjoitti...

ei tälläsiä saa julkasta, ku mulla on jo valmiiks kamala nälkä !
mut hyvältä näyttäää <3

 
29. huhtikuuta 2010 klo 12.17 , Anonymous miinuli kirjoitti...

mun virallinen yo-eväs =)

 
29. huhtikuuta 2010 klo 12.23 , Blogger Ida365.fi kirjoitti...

Anonyymi ,hahha noin Lindakin ajatteli ennen kuin maistoi ja ihastui;-)

Anonyymi, hihii niinpä! Ei täälläkään näytä lupaavalta, mutta itse olen vapun töissä anyway, joten eipä juuri hetkauta säät tällä kertaa.

Toi fontti on nimeltään traveller :-)

emmi, hahaa:-D nyt tekeen herkkuleipää;-)

miinuli, hahah GOOOD ! munki oli, ilman porkkanamajoa tosin :-D

 
29. huhtikuuta 2010 klo 13.39 , Blogger COME OVER TO THE DARK SIDE... WE HAVE CANDY kirjoitti...

Yummmm!!

 
29. huhtikuuta 2010 klo 13.43 , Blogger Ida365.fi kirjoitti...

COME OVER TO THE DARK SIDE... WE HAVE CANDY, i know;-))

 
29. huhtikuuta 2010 klo 16.07 , Blogger VERGION kirjoitti...

ja minulle tuli nälkä :(

 
29. huhtikuuta 2010 klo 16.09 , Blogger Ida365.fi kirjoitti...

VERGION, minullekin kun katsoin näitä uudelleen:-(

 
29. huhtikuuta 2010 klo 16.38 , Blogger Johanna kirjoitti...

Vitsit näyttää superhyvältä! Onks toi sitä elovena-kauraleipää mitä käytit? :--)

 
29. huhtikuuta 2010 klo 17.01 , Blogger oona ja henna kirjoitti...

NAM! :0 pakko kokeilla joku päivä!

henna

 
29. huhtikuuta 2010 klo 17.01 , Blogger Ida365.fi kirjoitti...

Johanna, namsnams ja juurikin sitä!;-)

 
29. huhtikuuta 2010 klo 17.03 , Blogger Ida365.fi kirjoitti...

henna, suosittelen!;-) namsnam!

 
1. toukokuuta 2010 klo 14.06 , Blogger Elina kirjoitti...

Nam, näyttää niin hyvälle! :) Mäkin rakastan omatekoisia täytettyjä leipiä!

 
1. toukokuuta 2010 klo 15.24 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

huhuu luet näköjään meidän kotona -kirjaa! 8)
en vissiinkään vastannu enää sun viestiin eilen mutta jesjes hyvä, että kirje on lähtövalmis pian. eilen oli draaaamanen vappu, kirjotin lj:hin ja kerron kirjeessä lisää:P

-eve

 
2. toukokuuta 2010 klo 11.37 , Blogger Ida365.fi kirjoitti...

Helmi, eiköö :-)) Nams ne on superhyviä, mulla oli toissapäivänä töissä eväänä tonnikalaeväsleipä, nams!

eve, hahaa joo luin sen kokonaan jo, arvaa kenen suosittelemana?;-) Nyt Erlend Loen Doppler!

Hahaa joo luinkin lj:stä jo, aiaiii interesting :-O Laitan kirjeen tuleen ma niin pääset vastaileen!:>

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu