UUNIJÄÄTELÖ
Sain eilen kommentin, jossa pyydettiin reseptiä herkulliseen uunijäätelöön - se löytyi Puukkohupparitytöt-blogin puolelta, mutta sinnehän ei pääsyä ole muilla kuin mulla ja Lindalla, joten kävin kopioimassa kyseisen postauksen tänne puolelle. Veikkaan että tästä voisi hyötyä joku muukin kuin se eräs joka tätä nimenomaan toivoi :-) Tämä uunijäätelö on todellista herkkua ja pienikin annos taltuttaa makeanhimon. Yhdestä uunijäätelöstä riittää siis useammalle!
Tarvitset:
- vuoka (muista voidella)
- marjoja n. 500g (laitoin vadelmia & mansikoita, sulatin ekaks pikkusen ettei menny ihan jäisinä uuniin)
- päälle 1dl sokeria (itse laitoin vaan ½dl ja käytin fariinisokeria, oli tarpeeks makeeta!)
- mantelimurua (voi jättää pois, mutta sopi hyvin)
- päälle kaadetaan ½-1 dl kinuskikastiketta (laitoin vähän yli ½dl ja miksei eri marjojen kanssa voisi kokeilla muitakin kastikemakuja? Kinuski vaan on aika varma valinta kaikkien marjojen kaveriksi)
- 1 l (laitoin ehkä 3/4 litrasta) vaniljajäätelöä viipaloidaan päälle siivuiksi, muttei aivan kiinni vuoan sisäreunoihin
- päälle marenkivaahto, joka peittää koko jäätelön ja muun, ettei jäätelö sula uunissa
(marenkivaahto valmistuu seuraavasti: 4 munanvalkuaista + 1dl sokeria vatkataan tuhdiksi seokseksi, semmoiseksi ettei se valu sekoitusastiasta!)
Uuniin (250○astetta) 5-10min, mutta kannattaa vahtia koko aika. Uunijäätelö on valmista kun marengin pinta on vaaleanruskea, katso alempi kuva.
Tästä riitti neljälle santsiannoksetkin, että veikkaisin että mun määriä käyttäen tuota uunijäätelöä riittää ainakin kahdeksalle, jos käyttää jäätelön kokonaan, voisi uunijäätelöstä riittää jopa kymmenelle :- ) Uunijäätelö on siis helppo ja varma valinta isommankin porukan jälkkäriksi, etenkin jos budjetti ei ole järin suuri.

Älkää antako ulkonäön hämätä! Alkoi sen verran tehdä mieli uunijäätelöä, että pitäis ehkä hommata ainekset ja tehdä tuollainen herkku. Ihan kuin ne eiliset mokkapalat eivät olis vieneet mun makeanhimoa...
Ps. Sen lisäksi että kävin selailemassa Puukkohupparitytöt-blogia keksin tänään kurkata myös meidän rebeliin suukiinni-blogiin. Ai että mitkä naurut sain, etenkin kommenteista! Hahahha, meillä oli silloin joskus kova tarve olla mahtumatta "muottiin". :-----D Salasanan muistaminen oli yllättävän hankalaa, onneksi Miinan koneelle ne olivat kuitenkin tallentuneet, eihän siitä olekaan kuin kolme vuotta....
Tunnisteet: food + goodies
23 kommenttia:
Oi namii!
Ettekö aio IKINÄ avata puukkohuppareita näkyviin? Nyyh:D
en oo ikinä syönyt mitään tuontapaista mut nyt tekis mieli kyllä kokeilla !:-D laitetaan muistiin..
hei voisitte joskus laittaa noita vanhoja blogeja vähäks aikaa näkyviin! :-D Oikeesti.
Anonyymi, :-)
Anonyymi, hahahah en tiedä vielä:-D
Minna Cest, kantsii todellakin! Kylmää ja kuumaa ihanana yhdistelmänä<3
patilda, hahaha ehkä joskus pitäiskin... :-D en tiiä, haha!
IDA EI IKINÄ SITÄ SUU KIINNI NÄKYVIIN PLIIDE!!!!!!!!!!!!!!!!!
miina, hahhahahaahha pitänee kunnioittaa toivettasi:D:D linda sanoi puhelimessa: "laitetaan se näkyviin ja kommentoidaan kaikille sillä tunnuksella!!!" tai jtn, eli linda on ehkä ylpee rebeliyydestämme......? :-D
ooo namm mun pitikin joskus kysyä (taas, kun en muistanut enää kun kerroit viimeks :D) tätä reseptiä kun tuli joskus mieleen, marengin suurena fanina koittaisin oikein mielelläni 8)
kuulostaa aika ihanalta, pitääkin joskus kokeilla! :)
juuli, hahaa no niinpä!:--D aiiii et tä mua himottaa toi, mutta ku tein eilen mokkapaloja niin periaattessa tommosen teko ois aika läskiä puuhaa heti perään...... hmmmmmmm
laura, noi toi on! suosittelen!:- )
Mä tätä toivoin eilen, että kiitos tosi paljon :> Mmm, tätä pitää saada heti huomenna.
Anonyymi, jeee, kiva että olin avuksi!:--) Huomenna sitten herkuttelemaan ;- )
Ei ollut hyvä idea eksyä tähän blogiin nälkäisenä!
namsmomo :D
haha no vois toisaalta joo :--D
Mikko, no ei totta vie:--D Nyt äkkiä väsäämään uunijäätelöä!
suu kiinni, hahahaha :---DD
Näyttää ihanalta toi uunijäätelö! Puukkohupparitytöt-blogin voisitte laittaa edes vähäks aikaa näkyviin, mä muistan kun joskus luin sitä! :--)
Johanna, ja hyvää on:-D hahaha, pitää harkita sitä.
Heii mikä sen blogin nimi oli jota piditte silloin kun olitte ysillä? Oliks se just toi suu kiinni? :D Seurasin sitä ihan innoissani ja te olitte musta ah niin cool. :DD
Tahon vanhat blogit näkyviin! :---D Ainakin Puukkohupparit! Ja omnomnom, tota jäätelöä on varmaa pakko kokeilla.
Oioioi kun näyttää namilta!
mä oon oikeesti ilone ku aloit pitää blogii taas ! :) aikoja sitte kyll aloit tät omaa mut kuitenki oon seurannu sua jo puukkohupparitytöist lähtie ja oon niin ilone ku pidät taas ! ja just teijä blogi oli eka blogi mitä seurasin joka päivä ! :)
eikä, miten namin näköistä.. pakko tehdä ! :-D ♥
Marvin, joo, se se varmaan oli :D:D:D tota ennen oli jo yks blogi mutta se nyt ei ollutkaan yhtään niin reeeebel!
Fenia, kantsii kyl koklaa!;--))
Sort of pink, ja se on vielä parempaa miltä näyttää!
Anonyymi, oiii vähän kiva kommentti :-D Tosi kiva että oot löytäny takas lueskeleen ja kiva kun kommentoit!
kkiira, SUOSITTELEN :-D
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu