Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

yes/NO

5/10/2010

yes/NO

Ajattelin kirjoitella teille tämän hetken trendeistä, jotka joko ihastuttavat, ihmetyttävät tai kauhistuttavat minua. Tällä kertaa kirjoitan niistä ihmetyttävistä ja hieman kauhistuttavistakin trendeistä.


Puukengät, clogs
Image and video hosting by TinyPic
kuvat: täältä, net-a-porter, asos, topshop



Ulkomaalaisista blogeista ja parista suomalaisestakin on saanut nyt kevään mittaan ihmetellä puukenkäbuumia. Googlettaessani "clogseja" löytyi myös paljon celebrity style -kuvia, joissa näkyy useita eri julkkiksia puukengät jalassa bongattuina. Kuvassa olevan Rachel Bilsonin lisäksi puukengissä liikkuu ainakin Alexa Chung, Michelle Williams ja MK Olsen. Omaan silmään tämä trendi on todella yllättävä! En tiedä johtuuko se suomalaisuudesta vai mökkeilystä, mutta minusta puukengät näyttävät mökkikengiltä ja totta vie kuuluvat sinne, myös tänä kesänä. Puukengät voivat olla suloisetkin, mutten silti lähtisi niillä omaa pihaa pidemmälle, elleivät ne sitten olisi puukenkä-henkiset korkokengät ja tarpeeksi sirot makuuni. Toistaiseksi en ole törmännyt asukokonaisuuteen, jossa puukengät näyttäisivät todella hyviltä, mutten epäile etteikö sellainenkin asukokonaisuus voisi löytyä, joka miellyttäisi omaakin silmää - itselle en silti puukenkiä osaisi kuvitella.



Maastokuosi, camouflage
Image and video hosting by TinyPic
kuvat: täältä, täältä, net-a-porter, asos



Toinen trendi, jolle en lämpeä, on maastokuosi. Pari vuotta sitten Louis Vuittonin maastokuosi-huivi ihmetytti ja nyt ihmetyttävät muun muassa kollaasin maastokuosiset vaatteet ja etenkin Balmainin maastokuosinen paljettimekko... Maastokuosi on sellainen kuosi, että sen voisi kuvitella sopivan esimerkiksi pikkupoikien tennareihin tai johonkin vastaavaan, mutta paljettimekkoon?! Beyoncen puolustukseksi täytyy sanoa, etteivät Balmainin housut näytä hänen päällään lainkaan huonoilta, mutta voisin kuvitella asun olevan tyylikkäämpi esimerkiksi yksivärisillä housuilla maastokuosisten sijaan. Mitäs te sanotte, iskevätkö vai ihmetyttävätkö? Jos joltain löytyy vaatekaapista joko puukengät tai maastokuosisia vaatteita, haluaisin tietää miten te yhdistätte ne! :-D Se on nimittäin suurin ihmetyksen aihe mulle kun mietin sekä puukenkiä, että maastokuosia.

Tunnisteet: , , ,

42 kommenttia:

10. toukokuuta 2010 klo 12.00 , Blogger Kiira kirjoitti...

Mulla on noista molemmista vähän ristiriitaset fiilikset. Puukengät oli aluks ihan no-no mut oon parissa asussa kyllä niille lämmenny! Maastokuosista tykkään jossain esimerkiks se CTRL-takki mikä joiltain löytyy ja leggaritki näyttää kivoilta, mutta toi Balmainin mekko? Nooo :D

 
10. toukokuuta 2010 klo 12.02 , Blogger Ida365.fi kirjoitti...

Kiira, hahaa ihana:-D Maastokuosista joo on sellasiakin juttuja missä ne toimii, kuten just se CTRL:n takki ja pikkupoikien tennarit, mutta toi mekko on tosiaan jotain ihan hirveetä :--D

 
10. toukokuuta 2010 klo 12.08 , Anonymous Milja kirjoitti...

Samoilla linjoilla mennään. Ainakaan vielä ei ole ainuttakaan kuvaa nähnyt joissa puukengät ois sytyttäny. Ja toi maastokuosi on kerrassaan kamala :) Ymmärrän sen vielä joten kuten pikkupoikien pipoissa yms. mutta mekossa tai muissa naisten vaatteissa.. not not!!

Mitä mieltä oot läpinäkyvistä paidoista, joissa on alla vain rintsikat? Niistä on muutamassa blogissa kohistu jo melkosesti :)
Muhun ei tuokaan iske, sitten yhtään..

 
10. toukokuuta 2010 klo 13.15 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

jepp, samoja täälläkin päin ihmetellään :-D tosiaan se CTRL:n takki löytyy multa, mutta sekin kuosi on mun mielestä vaan melkein maastoa. muuten en osaa sitä kuosia kuvitella käyttäväni, varsinkaan missään paljettimekon muodossa !! puukenkiä en edes harkitsisi, paitsi just semmosia tosi siroja malleja ehkä..

 
10. toukokuuta 2010 klo 13.20 , Blogger Johanna kirjoitti...

Puukengät on munkin mielestä mökkikengät, mutta noi puukenkä-henkiset korkokengät on LOVE! Haluaisin just jotkut ton tyyliset, nam! ♥ Ja maastokuosi ei iske. Mulla tulee mieleen armeija ja yks paita, jota mun serkku käytti 9-vuotiaana, se oli järkyttävä! :D

 
10. toukokuuta 2010 klo 13.54 , Anonymous kiaa kirjoitti...

mulle kyllä molemmat on ehdoton nounou ! en tiedä mut ehkä pikkuveljen maastokuvioisella sadeasulla on jotain tekemistä asian kanssa ? :D ei vaan nappaa yhtään !

 
10. toukokuuta 2010 klo 14.01 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itse kummastelen kans noita puukenkiä, mutta muutaman asun olen nähnyt johon puukengät uppos ihan täysillä! Itse en kuitenkaan ole ostamassa ellen nyt jossain vaiheessa vaikka lämpenis.. Maastokuviota omistan itsekkin. Tykkään tosi paljon omistamistani maastokuvio shortseista jotka yhdistän yleensä valkoisen paidan ja jonkun kivan pikkutakin kanssa. Kyllä se omassa silmässä ainakin toimii!

 
10. toukokuuta 2010 klo 14.21 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Joo tosiaan mun mummolla on puukengät mökillä, annan sen pitää ne ihan vaan sielä :-D

 
10. toukokuuta 2010 klo 15.10 , Blogger Mariia kirjoitti...

Joo mä oon ihmetellyt ihan samaa! En lämpene puukengille sitten yhtään. Mä oon pitänyt niitä jo pienestä pitäen kamalina, ku niitä näkyi joillakin vanhemmilla :-D Maastokuosikin on aika ei, mutta pikkuhiljaa se on alkanut vaikuttaa ihan ookoolta.. Mutta se ei todellakaan käy kaikkien vaatteiden suhteen! Jotkut shortsit vois kyllä olla ihan kivat :>

 
10. toukokuuta 2010 klo 15.42 , Blogger anni kirjoitti...

ihan samoilla linjoilla oon ! Eikö puukengät oo vielä aika painavatkin, ja suht huonot jalassa, etenkin jos ei oo takana mitään remmiä? Ja maastokuvio ? sallikaa mun oksentaa, vaan pahempi on jos maastokuvio on esim pinkkiä tai vaaleensinistä, yök

 
10. toukokuuta 2010 klo 16.01 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

maastokuosi kuuluu metsään!

 
10. toukokuuta 2010 klo 16.45 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oon kummastakin täysin samaa mieltä :D Mutta joo, tälläiset postaukset on tosi kivoja.

 
10. toukokuuta 2010 klo 17.08 , Blogger  kirjoitti...

tällaset kollaasi postaukset on just ihanii :D

 
10. toukokuuta 2010 klo 17.15 , Blogger Arla Aabba kirjoitti...

mun mielestä puukengät on just siistit :-D ! maastokuosi..hmm en osaa sanoo tästä mitään. Saattaisi sopia tietyille ihmisille ja tietyissä jutuissa, esim. just jotkut tennarit mut en tiedä sopisko mekkoihin yms.. :-D mut molemmat on mun mielestä ihan hienoja jos niitä vaa osaa yhdistellä ja niin edelleen.. :)

 
10. toukokuuta 2010 klo 17.20 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihan kamalia molemmat.

 
10. toukokuuta 2010 klo 17.28 , Blogger noraa kirjoitti...

Mul on vähän sama fiilis noitten juttujen kanssa :> maastokuosista tulee mieleen semmoset jutut, mitä en ikinä ikinä pukis päälleni :-D tosin tuskin voin sanoa, ettenkö muka ikinä.. :-D

 
10. toukokuuta 2010 klo 17.42 , Anonymous es kirjoitti...

sata kertaa mielummin mä maastokuosia käyttäsin kun esim. jotain pantteriseepraa. kumpikin on kauheita, mutta enemmän vilunväreitä nuo elukkaimitaatiot aiheuttaa.

puukengät taas on makeat. vaikka ite pitäydynkin edelleen tennareissa, saahan niitä muitten koivissa ihastella.

 
10. toukokuuta 2010 klo 18.30 , Blogger Merika Sofia Enne kirjoitti...

Iskee a iskee! Maastokuosia löytyy jo omasta kaapista, täydellisiä clogseja odotellessa ;)

 
10. toukokuuta 2010 klo 19.13 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ootko käynyt tsekkaamassa lainahoyhenissa.blogspot.com - blogin? =) ennen tuonne eksymistä puukengät olivat minullekin ihan nounou mut herranjumala kun ne näyttää jumalaisilta Piretin asukokonaisuuksissa!

 
10. toukokuuta 2010 klo 19.24 , Blogger noona kirjoitti...

Etenkään puukengät eivät iske millään tapaa :-D Kamalia mun mielestä.

 
10. toukokuuta 2010 klo 19.27 , Blogger Ida365.fi kirjoitti...

Milja, hahaa no niinpä, mekoissa se on kyllä aika.... hurja:-D

Silkkipaidat ja pitsipaidat menevät mun mielestä niinkin, että rintsikat näkyvät läpi, mutta tällöin rintsikoiden tulee olla todella yksinkertaiset, ei mitään pitsiä, satiinia tai seksikkäitä yksityiskohtia.

kkiira, no totta, se ei oo sävyiltäänkään yhtään sellanen kuten normi camouflage-kuosi.

Puukenkä-henkiset kengät vois mennä, muttei juurikaan mikään muu :-D

Johanna, hahaaa niinpä! Ymmärrän kyllä että puukengät voi jollekin muulle olla ihan eri juttu kuin mulle, oon vaan niin tottunu ajatteleen ne mökkikenkinä...

kiaa, hahaa voi ei, mä luulen että sillä on jotain tekemistä tämän asian kanssa!:-D

minna, juurikin noin puukenkien suhteen, tosin itse tuskin mitään sen tapaisiakaan ostan.

Sun täytyy linkata mulle joku asuyhdistelmä missä ne shortsit näkyy!;-)

Petra, hahahaaa, tai sit käy niin että oot kohta lainaamassa niitä.... not :-D

Mariia, no niinpä :-D Mä oon huomannu että blogeissakin on taas alkanu näkyä maastokuosia, itse en kyllä sille lämpee yhtään, puukengillekin enemmän:-DD

anni, vois kyllä kuvitella että ne on aika raskaat, varsinkin aidot ja alkuperäiset, tän vuoden versioista voi tietty löytyä semmosiakin kevyitä "puujäljitelmiä". Hahahah, MIKÄÄN ei varmaan oo kamalampaa ku pinkki maastokuosi, ÄÄÄÄ :---D

Anonyymi, todellakin!

Anonyymi, Jee, kiva kuulla :-)

Sanni, mukava tietää! Ainakin nää herättää eloa teihin lukijoihinkin kun on jotain kommentoitavaa ja keskusteltavaa;-)

Arla Aabba!, no tottahan tuokin on, musta vaan tuntuu että kaikki ihan ok:t asut (joissa on siis joko puukengät tai maastokuosia) olisivat hienompia ilman niitä, mutta tosiaan, kukin tyylillään!

Fenia,haha :-D

noraa, niinpä, niinhän se menee, ettei ikinä saa sanoa ei ikinä...

es, no joo, voihan asia tosiaan noinkin olla!:-D Mä vihasin pienenä eläinkuoseja ja kappas, nyt löytyy seepraa ja leopardia. Ehkä mä oon mummona maastokuosiin pukeutuva mummo....

Mepa, UUU rohkee!;---) Toivottavasti semmoset sitten löytyy ;-)

Anonyymi, oon kyllä ja oon aivan täysin samaa mieltä sun kanssas - asukokonaisuudet on kyllä varsin rouheita, mutta silti oon sitä mieltä että ilman puukenkiä ne voisivat olla vieläkin rouheemmat... Mutta tosiaan, en täysin tyrmää puukenkiä hänen asukokonaisuuksissaan. :-)

 
10. toukokuuta 2010 klo 19.27 , Blogger Ida365.fi kirjoitti...

Noona, ymmärrän täysin:-D

 
10. toukokuuta 2010 klo 19.38 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oon samoilla vesillä sun kans. en oo ikinä lämmenny maastokuosille enkä ikinä tulekkaa ja puukengät = mökkikenkiä!

 
10. toukokuuta 2010 klo 19.40 , Blogger Ida365.fi kirjoitti...

Anonyymi, hahaa, näin ne mielipiteet jakautuu. Osa ei tykkää yhtään kun toiset ovat aivan innoissaan:-)

 
10. toukokuuta 2010 klo 20.32 , Blogger llaura kirjoitti...

mä en uskalla vannoo mitään, koska jos nyt sanon etten ikin käyttäs puukenkiä, ni mul on niin joskus kesäl 2011 sellaset kun oon kerenny lämpee ideoille :D mutta tällä hetkellä nou nou molemmille ;>

 
10. toukokuuta 2010 klo 21.01 , Blogger Heta kirjoitti...

Ite mulla on just se ctrl maihari. se on suht helppo yhdistää, yleensä tyyliin leggarit ja kunnon laukun, jotta vältän aktivisti-vibat:--D
mut tykkään siitä kyllä ihan hulluna, varsinkin kun sain sen 30 eurolla sample saleista viime vuonna.
Muile maastokuoseille en kyllä lämpee yhtään, esim toi mekko: ei herregyyd mikä ihmisiä vaivaa !

 
10. toukokuuta 2010 klo 21.01 , Blogger Paula kirjoitti...

your style is so cool! i am following you right now :)!

 
10. toukokuuta 2010 klo 21.28 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

olet asian ytimessä! älyttömät muotivillitykset kumpikin!

 
10. toukokuuta 2010 klo 22.11 , Blogger Irina kirjoitti...

hyi maastokuosi. vihaan:D

 
10. toukokuuta 2010 klo 23.11 , Blogger Elinakui kirjoitti...

taidan säästää itseni,vaatekaappini ja rahapussini kummaltakin jutulta :) Puukengät vaan ei tunnu omilta, vaikka upeita on tullut nähtyä ja vähän ehkä himoittaisi - ei niitä kuitenkaan tulisi ehkä käytettyä. Ja tuo maastokuvio: parempi puolisko käyttää sitä viikot valtion pakottamana ja nauraisi itsensä kuoliaaksi, jos pukisin sitä vapaaehtoisesti päälle 8)


(tosin, minun ei ikinä tulisi sanoa ei ikinä, koska aika usein joudun perumaan sanani. mutten army-kuosin kanssa)

 
10. toukokuuta 2010 klo 23.59 , Blogger Nanna kirjoitti...

itekkään en oikeen ymmärrä tota puukenkävillitystä. ja maastokuosi ei kans yhtään iske, mutta silti se armeijavihreä-väri iskee :D

 
11. toukokuuta 2010 klo 11.03 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Siis mulle noi molemmat on totally no-no!! En todellakaan aio päälleni pukea. Maastokuosista tulee mieleen jotkut suttuiset amismisut ja puukenkii oon inhonnu aina.Just jotkut mökkimummokengät. Jos joku vuosi sitten ois käyttäny tollasii nii kaikki bloggaajat ois tyyliin haukkunu ja nyt sit hehkuttaa. Onneks sä oot viel järjissäs<3 :D

 
11. toukokuuta 2010 klo 14.03 , Blogger rölli kirjoitti...

yesyesyesyesyes! mun sydän on kyllä lämmennyt molemmille trendeille. vielä ei ole kyllä tullut täydellisiä clogseja vastaan, mutta varmasti aion vielä kesän aikana hankkia!

 
11. toukokuuta 2010 klo 15.22 , Blogger Ida365.fi kirjoitti...

llaura, i feel u! Mutta musta tuntuu silti hyvin paljon siltä, että skippaan molemmat trendit :-D

Heta, hahaa, ja eihän se tosiaan oo tollanen real camouflage, vaikka sen tyylinen onkin :-)

Pawi Macarena, many thanks!:>

Anonyymi, i agree;-)

Irina, no älä, yöökk :-D

FASHION-VERONIQUE, thanks! :-) We'll see ;-)

Elina, hahaahaha no joo-o, voisin kuvitella :-D No mut heiii jos oikein innostut niin lainaat vähän poikaystävän army-kuteita, pääset halvalla :-D

nannasofia, i agree!! armygreen sopii kyllä kivasti esim parka-takkeihin sun muihin,mutta maastokuosi, yööök...

Anonyymi, haha, niin voihan se olla että ens kesänä ku porukka on lämmenny tälle(kin) trendille niin noita puukenkiäki rupee olee joka toisella... tai sitten ei, toivottavasti :-D

Rosa, uuuh villiä!:-D Odotan innolla että löydät unelmies puukengät niin pääsen katsoon miten yhdistät ne!:-)

 
11. toukokuuta 2010 klo 16.38 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

puukengät on ISOOOOO yes man xx

 
11. toukokuuta 2010 klo 17.00 , Blogger Ida365.fi kirjoitti...

Hanna, AI miten ihana kuulla susta!! :-D tulinpa hyvälle tuulelle!

Joko on täydelliset puukengät löytyny? ;-)

 
11. toukokuuta 2010 klo 20.49 , Anonymous Maaria kirjoitti...

Iskee molemmat ja pakko tunnustaa, että haaveilen maastokuosisista puukengistä. Sovitin sellaisia Sisleyn liikkeessä, ja voi vitsit että olivat makean näköiset. Eli mä menisin vielä yhdistämään noi sun kaksi inhokkia. ;)

 
11. toukokuuta 2010 klo 21.44 , Blogger Elinakui kirjoitti...

hei, ei ookkaa tullu mielee! Se takkihan ois kova sana ;---)) mut ne housut on jo too much.

 
11. toukokuuta 2010 klo 23.11 , Blogger Susanna Katariina kirjoitti...

hah just kun olit tehny tän postauksen olin ostanu puukengät :D toi rachelin tyyli on esim ihan käypä..ainakin musta :)

 
12. toukokuuta 2010 klo 11.06 , Blogger Ida365.fi kirjoitti...

Maaria, ounou sanon minä, mutta hienoa sun kannaltas:-D Hahaa, voivathan ne olla oikein rouheatkin ja jossain vaiheessahan se rumakin muuttuu kauniiksi kun tosiaan tarpeeksi överiksi vedetään... rightt?:-D

Elina, hahahaha AIVAN aivan!! :-D

Susanna Katariina, hahaa, makuja on niin monia! Totta, kyllä ne tossa näyttää ihan hyviltä - niihin ei juuri kiinnitä huomiotakaan :-) Laita blogiin kuvia, haluun nähdä sun puukengät!

 
14. toukokuuta 2010 klo 15.45 , Blogger Susanna Katariina kirjoitti...

hmm pitää kattoa jaksanko :D oon viimeks puoli vuotta sitten postannu.. ehkä mä jaksan taas ku kesä on täällä ja voi pukee kaikkee kivaa!

 
19. toukokuuta 2010 klo 11.30 , Blogger faralda kirjoitti...

beautiful blog!
XX
INDIEBERRY

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu