Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

365 days with Ida

7/29/2010

comeback: jeans

Mä olen pitänyt itseäni viimeisin vuoden ajan hametyttönä, sillä farkkujen käyttö on todella jäänyt taka-alalle kuluneena vuonna. Nyt kuitenkin kesän mittaan olen löytänyt sisäisen farkkutyttöni uudelleen! Töissä käytän viikoittain farkkuja ja usein en jaksa ottaa vaihtoalaosaa mukaan, vaan poljen töihin farkuissa ja vaihdan vain yläosan - näin olen "pakostakin" käyttänyt farkkuja, etenkin kun lyhkäiset hameet eivät ole niitä parhaita pyöräilyvaatteita...

Taisin kyllästyä farkkuihin siksi, että pidän korkeavyötäröisistä alaosista, enkä ole onnistunut löytämään istuvia farkkuja, jotka yltäisivät napaan tai ainakin lähelle sitä. Farkut näyttävät myös helposti tylsiltä, hame on jo itsessään usein se asun "juju", etenkin korkeavyötäröisenä. Hyvin istuvia farkkuja on muutenkin hankala löytää, ja jos mielessä on jotain erityiskriteerejä, niin se saattaa olla jopa mahdotonta! Farkkujen netistä tilaamisessa taas on ihan liian suuret riskit, etenkin kun farkut painavat sen verran, että niiden palauttaminen ei ole ihan ilmaista.

Myöskin farkkulegginsit ovat omalla tapaa vaikuttaneet siihen, että olen viihtynyt hameissa housuja paremmin - kun kaupat ovat olleet pullollaan farkkulegginsejä, olen alkanut kiertää niitä pursuavat pöydät ja telineet ja samalla olen sivuuttanut farkutkin. Farkkulegginsit eivät vain taida olla mun juttu - olekin myynyt kaikki omistamani farkkulegginsit jo eteenpäin.
denim
kuvat: we it

Anyhow, olen huomannut kaipaavani farkkuja ja etenkin korkeavyötäröisiä sellaisia. Multa löytyy klassiset siniset farkut vaalein saumoin, kokomustat farkut hieman korkeammalla vyötäröllä ja harmaanmustat farkut matalla vyötäröllä - nyt kaipaisin tummansinisiä farkkuja. Periaatteessa väri ei tällä kertaa ole yhtä suuri kriteeri kuin hyvä istuvuus ja korkeampi vyötärö, mutta tummansinisten farkkujen aukko vaatekaapissani kyllä on :-D

jeans
kuvat: we it

Farkkuja vältelleenäni en yhtään tiedä mistä aloittaa etsinnät - tai no tiedän mistä aloittaa, mutta jos JC:stä tai Carlingsista ei tärppää, niin mihin sitten suuntaan?! Haluan farkut ilman kulutuksia, reikiä ja revittyjä yksityiskohtia, haluan että ne ovat laadukkaat ja istuvat hyvin, lahkeiden pitää olla pillit ja niiden tosiaan tulee olla farkut, ei farkkulegginsit. Ja se korkea vyötärö! Tietyille pesuille annan armoa, mutta kaikki kivipesut eivät todellakaan näytä hyvältä minun silmiini. Lisäksi ikuisuusmetsästyksessä on korkeavyötäröiset farkkushortsit, mutta mistään ei tunnu löytyvän mieleisiä tai oikeaa kokoa :-( Olen surukseni huomannut että aika useissa farkuissa alkaa olla matalaa vyötäröä ja hieman leveämpää lahjetta, eikä se minusta ole ollenkaan kiva muutos! Huh, onko kukaan muu alkanut yllättäen kaivata jotain vaatekappaletta/tyyliä, jonka jo ehti unohtaa hetkeksi?

Tunnisteet: , , ,

7/28/2010

say shuck-a-lucka-lucka

Holahola! Parit kuvat viime päiviltä:

japanfood
[1] Emma toi Japanista hostperheeltään tuliaisia, erikoisia karkkeja nimittäin..... Noi kumin sisällä olevat jellyt näyttivät ja maistuivat hieman epäilyttäviltä, noihin vihreisiin karkkeihin en uskaltanut koskeakaan sillä ne maistuivat kuulemma vihreältä teeltä, levältä ja kalalta, yummmy? Muut herkut sen sijaan olivat ihan neutraaleja, mutta tosiaan, näin sen aina huomaa, että missään ei ole niin hyviä karkkeja kuin Suomessa :-D Salmiakkia sen olla pitää! Ja irtokarkkeja.

grapes
[2] Eräs iltapala! Tykkäsin ennen enemmän vihreistä viinirypäleistä mutta nykyisin ostan vain noita tummia - ainakin mun mielestä ne ei oo niin kirpeitä ku vihreät = parempia.

xxxo
[3] Superkiva hiuspinni!

cooler
[4] Oli ihan pakko ikuistaa toi erikoinen Cherry Vanilla Creme -limonaadi!:-D Se oli ihan kirkasta, mitä en ehkä olis kirsikkalimulta odottanut ja melkoisen makeaa. Hyvää kuitenkin - maistamisen arvoista :-D Siskon strawberry kiwi oli maukas myöskin, vanilla cola sen sijaan hieman tylsä noiden rinnalla.

back
[5] Lempihengailumekon selkämys on aika superkiva! Mekko muutenkin on ihana, se päällä kaikki aamut ja löhöpäivät muutenkin.

Nyt jatkan yhden huippukirjan lukemista - vuorossa on Alice Seboldin Oma taivas. Kantsiiko leffaa mennä katsomaan ollenkaan kun kirja on näin hyvä?

Tunnisteet: , , ,

7/26/2010

You want me to be somebody who I'm really not


bow

free

ballerinas

livin

Päivän paras juttu: hain postista Topshopin ballerinat ja ne ovat täydelliset! Kuten kuvasta näkyy, ballerinoissa on tuollainen "kuminauhareuna", kengät siis menevät vähän kippuralle kun niitä ei pidä jalassa - tämän ansiosta kengät pysyvät jalassa mainiosti, vaikka eivät ihan oikeaa kokoa olekaan. Mulla on parit muutkin ballerinat joiden reuna on tuollainen kippuralle menevä, ja voin kertoa että sellaiset pysyvät hyvin jalassa, vaikka koko olisi hieman iso! Hyvä vinkki muille pikkujalkaisille ;- )

Päivän toisiksi paras juttu: M.i.a:n /\/\ /\ Y /\ on vihdoin jakelussa myös Spotify Freessä! Oon käynyt joka päivä katsomassa, että joko minäkin pääsisin kuuntelemaan sitä, ja ai että kuinka iloinen nyt olenkaan kun huomasin että se on jo saatavilla! Tiedän mikä soi tulevina päivinä ;-) kuunnelkaa ainakin XXXO, BORN FREE ja MEDS AND FEDS!

Päivän kolmanneksi kivoin juttu: villiinnyttiin hieman ruokakaupassa äidin kanssa, tänään on herkkupäivä! Jälkkäriksi kirsikoita ja jenkkihyllyltä ostoskärryyn asti päätyi hassuja limppareita, minä valitsin jonkun ihan kreisin kirsikkalimpparin itselleni! Toivottavasti se on hyvää :-D Äiti osti jotain hassuja jääteejuttuja joiden pullot oli ihan överihienoja. Pakko ehkä kuvata niitä, vaikka ne meneeki samaan kategoriaan ku makrokuva-mun-ben&jerry'sistä, he he...

Päivän neljänneksi kivoin juttu: Kaupassa oli ihan superkiva kirsikoidenmyyjä, joka kehui mun ja äidin vaatteita:-D On kuulemma kiva nähdä vaatteisiinsa panostaneita ihmisiä kun useimmiten siellä kuulemma näkyy vain crocsit jalassa kävelevää porukkaa. Hahaa, ilahduin ihan hirmuisesti! Pitää muistaa itsekin kehua, kun näkee jollain jotain kivaa tai kaunista :-) Pienellä kehulla saa toiselle niin hyvän mielen!

Päivän viidenneksi kivoin juttu: Tykkäsin tän päiväisistä vaatteista aika paljon. Tuosta hameesta on tullut mun lemppari - menee arkena, mutta myös esim. baarihameesta korkojen kanssa!

Toivottavasti teillä on ollut yhtä kiva päivä ja tulee jatkumaan vieläkin kivempana! Vapaapäivät on kyllä niin luksusta.

Tunnisteet: , , , ,

7/25/2010

I like the sweet life and the silence but it’s the storm that I believe in


i

b

Huh, työrupeamasta selvitty tältä erää ja huomenna onkin vapaapäivä. Yöllä haetaan sisko kotiin lentokentältä, osaakohan se enää Japani-reissunsa jälkeen suomea ollenkaan!? Enää ei mene kauaa siihenkään kun eräs Lindu tulee takaisin Suomeen, superia, onkin vähän ollut ikävä kumpaakin.

Kuvilla ei ole muuta funktiota kuin toimia kuvituksena. Päällä on kummiskin uusi paita, alelöytö, jota suunnittelin käyttäväni farkkujen kanssa ilmojen viilennyttyä. Sopivan löysä tiukkojen pillifarkkujen kaveriksi ja meleeratun kankaan ansiosta kuitenkin mielenkiintoinen, vaikka onkin muuten yksinkertainen.

Tuo ilma (no okei, on siellä ihan lämpöistä nyt, mutta esim. viimeöinen rankkasade ja ukkonen ja tän aamuinen +14c) saa mut miettimään ja fiilistelemään syksyä, siksipä oonkin koonnut melko syksyisen soittolistan, joka on soinut repeatilla jo useamman päivän. Soittolista löytyy täältä ja biisit tulevat tässä:

Jenni Vartiainen - Mustaa kahvia
Kent - Ismael
Death Cab for Cutie - Soul meets body
Coconut Records - Saint Jerome
Nouvelle Vague - Love will tear us apart
Prince of Assyria - What ever you want
Villa Nah - Running on
Nasa - Gifted
Bloc Party - One more chance
The Cardigans - You're the storm
James Yuill - The Ghost
Miike Snow - Silvia
The xx - VCR

Kivoja kuunteluhetkiä♥


Tunnisteet: ,

the perfect ballet pumps

uulalaa

Tein tuossa aika vasta supekivan löydön ebaysta: vähän käytetyt Topshopin mokkaballerinat postareineen n. 14e. Ja kun ottaa huomioon kuinka paljon olen näitä Topshopin ballerinoja käyttänyt, ei hinta tunnu laisinkaan pahalta, vaikka kenkiä onkin hieman käytetty. Ne ovat kuitenkin Topshopin, ne ovat aitoa mokkanahkaa ja hintaan sisältyy postarit. Ilman postareitahan kengille jää hintaa kuusi ja puoli euroa, ei paha... ;-) Kengät on tietty kokoa 36, joten hieman jännittää kuinka iso kolmekutonen tällä kertaa on kyseessä. Pantteriballerinat on kuitenkin tosi reilut, mutta pysyvät hyvin jalassa mallinsa ansiosta, joten en kamalasti pelkää etteivätkö noikin sopisi. Oon niin innoissani, kengät ovat just ihanan klassiset ja tyylikkäät! Pääsen hakemaan nuo huomenna postista, joten enää ei tarvitse kauaa jännittää kokoakaan.


Tunnisteet:

7/23/2010

YES/NO: red & claret

Ihan vielä ei ehkä saisi siirtyä syksyhaaveiluiden pariin, mutten ole malttanut vastustaa kiusausta! Alennusmyynneistäkin ostin vain yhdet kesäkorkkarit, loput alelöydöt odottavat kaapissa syksyisempiä kelejä.
Olen alkanut haaveilla syysvaatteistakin jo, sillä mikään ei ole ihanempaa kuin lämpöiseen neuleeseen pukeutuminen viilenevinä iltoina. Olen alkanut innostua myös uusista väreistä, kuoseista, materiaaleista ja leikkauksista, mutta ennen kaikkea mun vaatekaappi kaipaa lisää punaista! Eikä mitä tahansa punaista, vaan kirkkaanpunaista, joka taittuu kylmään. Alla täydellisiä esimerkkejä siitä mitä haen:

RED RED RED RED !!
Omistan punaisen neuletakin ja punaiset nilkkurit (ehken myykään niitä pois vielä?), mutta punainen mekko, ah, sellainen on saatava! Miten kauniilta se näyttäisikään vaaleaa ihoa vasten ja miten helppo se olisikaan pukea mustien korkkareiden kaveriksi. Sametti (etenkin jewel-tone velvet) näyttäisi olevan yhä pinnalla, mutta musta tuntuu että satiini, silkki tai puuvilla olisivat mulle mieluisimpia materiaaleja. Niin mielelläni kuin ottaisinkin minkä tahansa yllä olevista mekoista, taidan pitäytyä budjettivaihtoehdoissa ja metsästää mekkoni hieman ylläolevia huokeammalla.



Vaikka kirkkaanpunainen ja tietty verenpunainen ovatkin mielestäni kauniita värejä, se ei tarkoita sitä, että kaikki punaiset olisivat...
viininpunainen
Viininpunaisen paluu kauhistuttaa hieman, vaikka esim. Diorin kalpeita malleja sekin väri puki hyvin. Viininpunaisesta nyt vain sattuu tulemaan mieleen eräs todella kauan sitten omistamamme auto, mökkiverkkarit ja alekopan tunkkaiset huulipunasävyt. Kenellekään ei varmaan jäänyt epäselväksi, että edellämainitut asiat eivät ole positiivisia tässä yhteydessä?

Joko siellä on alettu fiilistellä syksyä ja syysmuotia? Entä miten esimerkiksi viininpunainen jakaa mielipiteitä, yes or no? ;--)

Tunnisteet: , , ,

7/21/2010

l i t t l e s t t h i n g s

Pikkujuttuja, mutta hymyilyttävät sitäkin enemmän:

gift
Kauniiseen paperiin paketoidut pinnit...

bowss
▽... ja sitten ne itse pinnit! Miten suloisia, nyt mulla on useammalle päivälle erilainen rusettipinni :- )

kookos
▽ Kookossaippua yläkerran suihkuun loppuneen saippuan tilalle, tämä on juuri sitä arjen luksusta, josta Stella kirjoitti. Tosin en panisi pahakseni, vaikka omistaisinkin luksuslaukunkin!

post

jewellery
▽ Ihana pussukka ipodille ja vielä ihanemmat kuulokkeet aivan superihanalta tyypiltä - joskin jo kauan sitten saadut, mutta jaksavat yhä hymyilyttää. Eräs pikkutyttö ihasteli noita bussissa äitinsä kanssa ja he varmaan luulivat, etten kuule musiikin läpi. Ehkä mun hymystä huomasi että kuulin minä kuitenkin!

Tunnisteet: ,

7/20/2010

everyday mineralsit testissä

Muistatteko kun kerroin tilanneeni Everyday Mineralsilta parit samplet? Nyt mulla olis jo jotain oikeaa kerrottavaa niistä!

Olen siis käyttänyt Bare Mineralseja tammikuusta asti ja nyt kesän ajan olen käyttänyt myös noita Everyday Mineralseja - joskus myös edellä mainittuja merkkejä sekaisin. Suurta eroa BM:n meikkipohjiin en näissä EDM:n meikkipohjissa näe pysyvyyden tai sävyjen suhteen - suurin ero on hintaero, sillä EDM:t ovat huomattavasti halvempia, etenkin jos siis ostaa BM:t Suomesta. En ainakaan tähän astisen käytön perusteella osaa sanoa kumman merkin meikkipohjista pidän enemmän, mutta kumpiinkin olen erittäin tyytyväinen. Parasta on, että niitä voi huoletta käyttää sekaisin, tällöin saa parhaan lopputuloksen sävyjen suhteen :-)

y

EDM:ltä sain tilaukseen kaupan päälle nämä neljä meikkipohja-testeriä fair-sävyperheestä. En ehkä tekisi meikkipohjaa pelkästään yhdellä sävyllä (en ole tehnyt niin BM:n pohjienkaan kanssa, aina vähintään kahta sävyä sekaisin niin lopputulos on luonnollinen), mutta useampaa sävyä käyttäessä saa kivan meikkipohjan. En juuri huomaa eroa ihon kuultavuudessa ja kiiltävyydessä semi matte basea, matte basea, original glo basea tai intensive basea käyttäessäni, mutta se johtunee siitä, että käytän useampaa pohjaa sekaisin.

edm

Parhaan lopputuloksen saan siis sekoittamalla useampaa meikkipohjaa sekaisin, esimerkiksi nyt kesällä käytän useimmiten fairly light neutralia ja fairly lightia sekaisin, sekä BM:n fairly lightia. Talvella uskoisin tuon golden fairin ja fairin sopivan vaaleampaan ihoon paremmin, kuten myös BM:n fair sopii.

Yhteenvedoksi voisin sanoa, että mikäli omistaa hyvät meikkisudit (tai on valmis sijoittamaan sellaisiin), niin suosittelen mieluummin EDM:n meikkipohjien tilausta, kuin BM:n. Meikkipohjasävyjen testailu tulee halvemmaksi ja se on suhteessa helpompaa, sillä jokaisesta sävystä saa testereitä! Jos sen sijaan haluaa toimivat sudit ja pari meikkipohjasävyä sekä muuta oheismatskua kerralla, kantsii ostaa BM:n get started kit, joka on kyllä ulkomailta tilattaessa hintansa väärti - saa ainakin kaiken alkuun tarvittavan kerralla!


Mun mineral veil vetelee viimeisiään, olisko teillä suositella vastaavaaesim EDM:ltä tai Lily Lololta? Kokeilen mielelläni uusia merkkejä!

Tunnisteet: ,

So knock me out and shoot me down

Kuvitukseksi mitä cooleimpia kuvia:

Image and video hosting by TinyPic
kuvat: oh no they didn't, we heart it, cabriolets, bleure, coeurdelapin

Jaahas jaahas, sitä on sitten riehaannuttu minun kommenttiboksissani, aiaiii! Aikamoisen rajua settiä, täytyy sanoa.....................

Ah, mulla on pitkästä aikaa vapaapäivä ja se on jo tähän asti kulunut oikein kivasti! Olen herännyt lempparityypin kainalosta ja käynyt shoppailemassa yhden kivan neidin kanssa aamutuimaan ja nyt kahvittelujen jälkeen suuntaan äidin kanssa lunastaan mun lahjakorttia Mangosta. Illalla taitaa olla paras tehdä inventaario vaatekaappeihin - nyt kun kerrankin olis aikaa! Ehkäpä myös naputtelen pari keskeneräistä postaustakin valmiiksi, olis muun muassa kerrottavaa Everyday Mineralseista. Kivaa tiistaita toverit, ottakaahan iisisti:-D

Tunnisteet: ,

7/17/2010

morning isn’t far away

miinapi

kookosmehujää

miinu

kalliolle

Oltiin tuossa yksi ilta erään mahtavan jäbän kanssa viettämässä iltaa rannalla ja ulkona muutenkin, illalla sitten laulettiinkin "karaokea" valitsemalla spotifystä hyviä biisejä ja googlettamalla sanat, köyhän miehen singstar... :--D Tänä iltana big pop ja parhaita kamuja, diskokuningas Anna ottaa haastajia vastaan pikkutunneilla! Viettäkää tekin superkiva lauantai-ilta! ♥

Tunnisteet: ,

7/16/2010

pic a nic


pic a nic

pik a nik

Tiedättekö mikä on yksi kesän ja helteiden kivoimmista puolista? Se, kun voi siirtää olohuoneen ulos, viltille, ja nauttia herkkuja ja lukemista ulkona. Eräänä lämpimänä iltana köllin viltillä mansikkasiiderin, nektariinien, minttusuklaajäätelön ja britti-Ellen kanssa, aika täydellistä! Mitäs te ottaisitte vilttiseuraksenne?;-)

Tunnisteet: ,

7/15/2010

kesän suosikkikosmetiikkaa

Mun meikkaustottumukset pysyvät vuodesta toiseen samana ja mun juhlameikkini eroaa arkimeikistä korkeintaan huulipunan ja vahvemman rajauksen verran. Kynsilakoilla sen sijaan on kiva leikkiä, niillä ei voi mennä yhtä pahasti metsään kuin värikkäillä luomilla...

Tän kesän ykkössuosikki on Dependin 124 (miksi ihmeessä Dependin lakoilla ei ole nimiä? Nimethän on kynsilakkojen juju!) oranssinpunertava lakka, joka on vilkkunut täälläkin jo useampaan otteeseen mun kynsissä.

depend

nails

idu

Se näyttää raikkaalta ja sopii yllättävän monien vaatteiden kanssa. Tänä kesänä olen varsin jumittunut kolmeen asiaan ja ne ovat tuo kynsilakka, kuvissa näkyvä kukkatoppi ja kookosmehujää. Ei varmaan tullut yllätyksenä kenellekään? :-D

hellepäivien suosikit

Tämän kesän muita kosmetiikkasuosikkeja ovat Garnierin geelimäinen aurinkorasva ja Dermosilin virkistävä kasvosuihke. Aurinkorasva ei tahmaa ja tekee ihosta kauniisti hehkuvan ja kasvosuihke on pelastus tällaisina hellepäivinä - sitä voi nimittäin suihkia meikinkin päälle ja se tuoksuu ihanalta! Itseasiassa ostin tuon Face Mistin lähinnä siksi, että talvella iho tuntuu joskus mineraalimeikkien kanssa hieman kireältä ja kuivalta, ja uskon että tuo kasvosuihke pelastaa paljon - sitä suihkaus meikin päälle ja voilà! Etsinnöissä on vielä kosteuttava naamio, olisko teillä suosituksia?:-)

Tunnisteet: ,

7/14/2010

9873645358790862454701

77

99

Päivän asu parin päivän takaa: raitoja, tikkilaukku kultaisella ketjulla ja paper bag-vyötärö. Oon kovin tykästynyt tuon mallisiin hameisiin ja odotankin yhtä hieman samantapaista saapuvaksi Asokselta - tilaus on postitettu torstaina, eikä sitä vieläkään kuulu, murr! Oon saanut aiemmat Asos-paketit niin nopsaa että normaali toimitusaika tuntuu ikuisuudelta! Hameen on paras tulla ennen viikonloppua, sillä lauantaina on Big Pop!


Tunnisteet:

7/13/2010

bow & books

bow

Tänään on ollut hyvä päivä, ja tiedän että päivä muuttuu iltaa kohti vielä paremmaksi, kun nään ystävääni. Nukuin univelat pois, heräsin ilman herätyskelloa, tein kuorinnan ja laitoin hiuksiin tehohoidon ja myöhemmin lähdin kaupunkiin hoitamaan asioita. Sain postitettua kaikki huuto.net jutut ja vietyä muutamat vaatteet kaverille. Kävin myös pitkästä aikaa kirjastossa, etsimässä uutta luettavaa ja palauttamassa ne jo kolme kertaa uusitut kirjat...

books2

books

Lainattavaksi valikoitui Hamish Bowles - YVES SAINT LAURENT STYLE, Martina Haag - Ihana ja todella rakastettu, Khaled Hosseini - Tuhat loistavaa aurinkoa ja Alice Sebold - Oma taivas. Osan valkkasin kannen perusteella, osan taas kavereiden suosittelemina. Löytyykö kirjapinosta jotain, mitä olette lukeneet tai oliskos teillä suositeltavia kirjoja mielessänne ensi kirjastokäyntiä ajatellen?;-)

Tunnisteet: ,

oh NO, kitten heel is back!

Image and video hosting by TinyPic

ylhäältä vasemmalta kellon suuntaan: miu miu, givenchy, marni, jimmy choo, kuvat net-a-porter.com

Kesän aikana kitten heeliä, tuota kollaasissakin näkyvää minikorkoa, on vilahdellut huolestuttavissa määrin muotilehtien sivuilla. En ole oikein sisäistänyt, että kitten heelillä varustettuja korkkareita todella saattaa tulla taas enemmän kauppoihin, kun kerran isoilla muotitaloillakin on sellaisia valikoimissaan. En oikein voi kuvitella kenkiä, joissa minikorko näyttäisi hyvältä, saati paremmalta kuin korkeampi korko, joten lienee selvää, että minä en noista "koroista" innostu. Se on kaikki tai ei mitään mitä korkoihin tulee, tai ainakin kitten heeliä enemmän. Givenchyn korkkarit eivät ole yhtä matalat mitä kollaasin muut korot, mutta huomattavasti matalemmilla koroilla on nuokin kengät varustettu, mitä useimmat kengät viime sesonkien aikaan. Korkojen madaltuminen ei minua suuresti mietitytä, mutta nuo kitten heelit...... no no no! Mitkä ovat teidän mietteenne, yes vai no?

Tunnisteet: ,

7/12/2010

hot hot heat

oooooo

varpaa

oop

beach

Olin tänään kamujen kanssa Yyterissä nauttimassa auringosta ja koko päivän on tuntunut siltä että sulan! Reissu oli varsin mukava, vaikkei muhun tainnut juuri väriä tarttua, mutta siinä nyt ei ole mitään uutta. Sitä paitsi taisin pitää isoa huivia harteillani lähes puolet ajasta palamisen pelossa, vaikka suojakertoimia oli kyllä se kolmekymmentä. On mun kädet oikeasti päivettyneet ja vatsakin vähän, muttei sitä kukaan muu näe kuin minä:--D Nooh, ainakin kamut tulee iloisiksi kun voivat verrata rusketustaan minuun. Ensi keväänä popsin Jennin hyväksi toteamia kapseleita, joskos minäkin sitten saisin edes kevyen päivetyksen!

Nyt kipaisen lähikauppaan hakemaan jotain syötävää (raikkaita hedelmiä ehkä, ei tällä säällä juuri muuta kaipaa!) ja taidanpa katsoa jonkin leffankin vapaapäivän kunniaksi!

Nyt soi: Belle Who

Tunnisteet: , ,

7/11/2010

kuohuviiniä & popkorneja


nej

popcorn&shampanja

iiismael

Töiden jälkeen kuoharia ja poppareita sekä hyvä ystävä, siitä on kiva ilta tehty! Kuvat ovat jo pari päivää vanhoja, mutta eilenkin ilta kului lähes samoissa tunnelmissa: kaveri ja kuohari vain vaihtui toisiin, niitä samoja poppareita oli kyllä yhä jäljellä, miksiköhän ne eivät kelvanneet?!

Onko kaikille muillekin tamperelaisille tullut yhtä puskista uuden klubin, Volumen, avajaiset? Supersiistiä että Tampereelle avautuu uusia baareja, toi vieläpä näyttää hyvältä! :-D Ja jos nyt en ihan väärässä oo niin Yo-taloltakin tutut dj:t Sami&Riku pitävät tuollakin osittain huolen musapuolesta, ja sehän on tietysti aivan superia! Odotan innolla, että millainen paikka tuo on ja että millaista porukkaa siellä alkaa käydä, sillä tätä ennen Tampereella ei ole ollut kuin yo-talo ja ruma, klubille en oo koskaan lämmennyt kunnolla, vaikka tiedänkin että moni samanhenkinen tyyppi tykkää siitäkin. Ehkä oon vaan osunut väärinä iltoina paikalle! Anyway, oon todella kiinnostunut tästä jutusta! Kuka muu on?! :-D


Tunnisteet: , , ,

7/09/2010

And I know everything that shines ain't always gonna be gold

Olettehan te tämän mekon jo nähneet, mutta kun se on niin mielettömän mukava ja oon saanut paljon kehuja siitä, joten miksikäs jättää käyttämättä ja kuvaamatta kun kerran säätkin sen sallii. Luulin että eilen olis tarvinnu neuletakkia, mutta eipä tarvinnut - ei edes yhdeksän jälkeen kotiin pyöräillessä. Mekon vyötärölle pääsi mummolasta vuosia sitten löydetty sheriffivyö, äidin mukaan tuo saattaisi olla hänen nuoremman siskonsa vanha (terkkuja vaan, jos äidin arvaus osui oikeaan ja jos tuota joku kaipaa niin voidaan sopia yhteisomistajuudesta!;-D)


2-pola

1-pola

Tänä kesänä on tullut pidettyä hiuksia tosi vähän auki ja se jos mikä on harmillista, sillä mun mielestä mulle sopii otsis pois parhaiten silloin, kun hiukset ovat auki. Töiden takia hiuksia on kuitenkin pidettävä kiinni ja työpäivän päätteeksi ne on joko kiharat (jos on pitänyt lettiä), supertiukalla nutturalla tai sitten niissä menee ponnariraja - ei kiva. Nyt hiustenpesulle, jotta voisin taas laittaa ne kiinni, plaah :-D

Tunnisteet:

7/08/2010

ooh la la!

Image and video hosting by TinyPic
alempi kuva: asos.com




Olen lähettänyt sähköpostia tähtiniitti-clutchin saajalle, tarkastakaas ilmoittamanne osoitteet;- ) Kiitos suloisista kommenteista, oli vaikea päättää kuka mielestäni parhaiten tarvitsi laukun itselleen, mutta uskon että laukku menee oikealle henkilölle!

Sitten toiseen asiaan, etten voi uskoa kuinka paljon odotan Gossip Girlin seuraavaa tuotantokautta! Sarjaa on taas alettu kuvata, nämä kuvat on Pariisissa kuvatuista pätkistä, aiai, näyttää niin hyvältä -en varmasti ole ainoa, joka odottaa uusia jaksoja, enhän? ;-)

blparis18

blparis23

bparis

kuvat: oh no they didn't

Tunnisteet: